Antti Reini

Sat 17.2.2018 19:00Factory Hall

25 €

Art Factory Info:
+358 10 231 8200.

Buy tickets

Karismaattinen Antti Reini esiintyy ensimmäistä kertaa Taidetehtaan klubi-illassa duona.

Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini on tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi.

Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on nyt ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Antti Ervasti arvioi Reinin albumia Soundi-lehdessä seuraavasti: ”Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.”

Antti Reinin debyyttisoololevy ilmestyi Kingstontime Recordsin ja Svart Recordsin yhteistuotantona 26.8.2016 ja on hankittavissa vinyylinä, cd:nä sekä digitaalisena.

Antin mukaan tämä julkaisu on vasta esimakua tulevalle: uutta materiaalia syntyy miehen mukaan kaiken aikaa. ”Olen alkanut jo työstämään seuraavan albumin materiaalia ja kappaleita lisätään keikkasettiin pikkuhiljaa”, hän kertoo.

Tapahtuma on K-18.

Konsertin järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut. 

Show and tickets

All events
Next event

Restaurant Vitriini

Pre-order catering