Anna Leppä: Antroposeeninen syyllisyys

Pe 7.9.2018 – 30.9.2018Taidehalli

Ilmainen sisäänpääsy

p. 040 730 9273

Anna Leppä

Porvoon taidehalli 7.-30.9.2018

Antroposeeninen syyllisyys

Näen tulevien sukupolvien katseen kääntyneinä meihin. Maalaan heidät katsomaan itseäni, jotta näkisin oman syyllisyyteni.

Elämme uutta geologista epookkia, antroposeenin aikaa. Ihminen on muuttanut niin dramaattisesti luonnon ekosysteemiä, että olemme kiihtyvää vauhtia menossa kohti massiivista kuudetta sukupuuttoaaltoa.

Olen aina ihaillut ihmiskunnan kykyä tuottaa filosofiaa, tiedettä ja taidetta. Nyt tämä kaikki, jonka koin kauniina, näyttäytyy vain rakennelmana, joka on vieraannuttanut meidät luonnosta ja tuhoaa itsensä maapallon mukana. Riisumalla pois maalauksista kaikki viitteet ihmisen luomiin rakenteisiin kieltäydyn olemasta osa tätä tuhoavaa kulttuuria.

Jäävuorien sulaessa, Siperian metaanikaasujen purkautuessa, mehiläisten ja lintujen kuollessa, talousjärjestelmän ja yhteiskuntarauhan sortumista odotellessa katselen räpiköivää ihmiskuntaa, joka kulkee silmät kiinni kohti tuntematonta tuhoa, enkä osaa lamaantumisessani tehdä muuta kuin maalata. Jättää tuleville sukupolville jonkinlaisen jäljen, että ajattelin heitä.

Näyttelyn maalaukset ovat tässä ajassa elävän surun ja lamauttavan tulevaisuuden pelon lihaksi tulleita metaforia ja dystooppisia näyttämöitä. Ne ovat elämäntavoistamme johtuvan ekosysteemin väistämättömän tuhon aiheuttaman antroposeenisen syyllisyyden kuvia ja samalla kuitenkin yritys kuvitella toisenlaista ihmisyyttä. Unia ihmisyydestä, joka voisi elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa.

 

Kaikki tapahtumat