Näyttely: Korkeasaari - Koski-Vähälä - Kurunsaari

Pe 10.1.2014 – 9.2.2014Taidehalli

Vapaa pääsy

Ma-pe 11 - 19
La-su 11 - 16

Taidehalli: 040 730 9273

Hyäryllistä on kolmen kuvataiteilijan (Jouko Korkeasaari, Sari Koski-Vähälä ja Heli Kurunsaari) muodostama taiteilijaryhmä. Ensimmäinen Hyäryllistä-näyttely pidettiin jo vuonna 1992 Oulaisten taidetalossa, ja tuota näyttelyä voi pitää myös ryhmän konkreettisena alkuna. Hyäryllistä on omanlaisensa olemisen tapa ja asenne, ei kolmesta taiteilijasta koostuva näyttelyryhmä, vaan pikemminkin elämänmittainen vapaamuotoinen olemisen ja tekemisen tapa. Ryhmän taiteellinen toiminta on muotoutunut ja edennyt luontevasti omalla painollaan ilman erityistä suunnitelmallisuutta. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma kuvataiteellinen työskentelynsä, johon ryhmän projektit ja vaiheet lomittuvat.

Porvoon taidehallin Kurinaa–näyttely on Hyäryllistä-ryhmän vuonna 2014 toteutuvan näyttelytrilogian ensimmäinen osa. Sitä seuraavat näyttelyt Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studiossa Raumalla sekä Kluuvin galleriassa Helsingissä. Saman teeman käsitteleminen ja eteenpäin kehittäminen näyttely näyttelyltä, tai etappi etapilta, on kiinnostava ajattelua ja työskentelyä eteenpäin vievaä prosessi. Huipputeknologian ja virtuaalisuuden aikakaudella haluamme työssämme pohtia fyysisyyttä ja ihmisenä olemista, kiinnittää huomiota siihen miten elimellisyys, käsitys orgaanisesta, muuttuu nopean teknologisen kehityksen myötä. Näyttelyn nimi Kurinaa viittaa olemiseen kehollisen kokemuksen kautta. Taiteen keinoin kysymme, miltä konkreettinen läsnäolo, oleminen juuri nyt tuntuu.

Näyttely rakentuu sekä ryhmän yhteisteoksista että jokaisen taiteilijan omista teemaa käsittelevistä teoksista. Teokset ovat muodoiltaan ja materiaaleiltaan vaihtelevia, mm. puupiirroksia, kangas- ja paperiveistoksia, kolmiulotteisia asetelmia. 

Jouko Korkeasaari (s. 1971 Kajaani) työskentelee maalauksen, kuvanveiston ja installaation parissa. Hän tutkii eri tyylilajien rajoja kuvataiteen keinoin. Sari Koski-Vähälä (s. 1968 Kokkola) käyttää kolmiulotteisissa asetelmissaan arjen ylijäämää, kotoa poisheitettäväksi tarkoitettua materiaalia. Hän on kiinnostunut toiminnan ja ajattelun suhteesta taiteessa. Heli Kurunsaari (s. 1971 Lapua) työskentelee puupiirrostekniikalla. Hän pohtii työssään erityisesti ihmisyyttä ja ihmisen kuulumista ympäristöönsä ja historiaansa.

Viimeksi Hyäryllistä on ollut esilla? Mäntän Kuvataideviikoilla 2009, jolloin otsikkona oli Tunteiden ekologia, sekä Oulun taidemuseossa Avara Horisontti -näyttelyssä 2009/10. 

 

Kaikki tapahtumat