Taidetehtaan salit vuokrattavissa
Kulttuuritilaisuuksien järjestäjät voivat hakea Taidetehtaan salien käyttöaikoja ja kohdeavustusta vuodelle 2012.
Grand-salin ajat koskevat kautta 1.1.–30.6.2012. Taidetehtaan Avanti-salin ja Tehdassalin käyttöaikaa voi hakea kaudelle 14.5.–31.12.2012. Järjestäjät voivat lisäksi hakea avustusta Taidetehtaassa vuonna 2012 järjestettävää kulttuuriohjelmaa varten.
Hakemukset tulee jättää kulttuuripalveluiden toimistoon maanantaihin 24. lokakuuta kello 15.00 mennessä.
Hakijoina voivat olla yksityiset henkilöt, työryhmät, yhteisöt ja yhdistykset. Kaikkiaan tapahtuma-aikoja Grandissa on 30 päivää ja Taidetehtaassa 40 päivää. Tilaisuuden järjestäjä saa salin käyttöönsä ilman vuokrakustannuksia. Järjestäjä vastaa kuitenkin muiden palveluiden, kuten lava- ja katsomorakenteiden sekä ääni- ja valotekniikan kustannuksista. Taidetehtaan Avanti-sali ja Tehdassali ovat ns. raakatiloja, joihin ei kuulu varusteita.
Kohdeavustuksia myönnetään Taidetehtaan tiloissa vuonna 2012 järjestettävien kulttuuritilaisuuksien toteuttamiseen.
Hakemuskaavakkeita saa Porvoon kulttuuripalveluiden toimistosta, Rihkamakatu 4 B, 3. krs, puh. (019) 520 2409 ja Kulttuuritalo Grandista, Piispankatu 28 puh. (019) 582 002. Hakulomakkeen voi myös tulostaa osoitteista www.porvoo.fi/kulttuuri ja www.taidetehdas.fi
Lisätietoja:
Kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman, puh. 040 550 4527, susann.hartman@porvoo.fi
Kulttuuriohjaaja Eva-Rita Helin, puh. 040 489 9599, evarita.helin@porvoo.fi