06.12.2019 14:00

LOPPUUN VARATTU

Itsenäisyyspäivää juhlitaan musiikin parissa Taidetehtaalla

Porvoon kaupungin itsenäisyyspäiväkonsertissa 6. joulukuuta esiintyvät tänä vuonna loistelias Porvoo Big Band sekä upeat solistit Maria Ylipää ja Lauri Mikkola. Juhla järjestetään Taidetehtaalla klo 14 alkaen.

Näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää on tehnyt kattavan uran sekä näyttämöillä että elokuvissa, parhaiten hänet tunnetaan pääroolistaan musikaalissa Kristina från Duvemåla, jonka Suomen kantaesitys nähtiin Svenska Teaternissa 2012. Maria Ylipää esitti myöhemmin pääroolia myös musikaalin uusintatuotannoissa Göteborgin oopperassa ja Tukholman Cirkus-teatterissa.

Alun perin Voice of Finlandista julkisuuteen ponnahtanut Lauri Mikkola oli päätähtenä Helsingin kaupungin teatterin menestysmusikaalissa Kinky Boots, joka keräsi kehuja sekä yleisöltä että kriitikoilta.

Porvoo Big Band on kapellimestari Robert Löflundin kanssa jo vuosia täyttänyt konserttisaleja ja tehnyt yhteisiä konsertteja Suomen tunnetuimpien laulajien kanssa.

Itsenäisyyspäiväkonsertti on maksuton, ja siihen on rajallinen määrä lippuja. Lippuja voi noutaa Palvelupiste Kompassista 4.11. lähtien (Rihkamatori B).

Lämpiössä on kahvitarjoilua konsertin jälkeen. Tervetuloa!

6.12. klo 14 Itsenäisyyspäiväkonsertti, Avanti-sali. LOPPUUN VARATTU

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupunki.

 

Info ja liput

06.12.2019 14:00 -
Avanti-sali

LOPPUUN VARATTU


Tilaa uutiskirjeemme

Please write no text here
Tapahtumista Kokous- ja tapahtumatiloista
*