20.03.2022 19:00

27,50 €

Stam1nan konsertti järjestetään numeroitujen paikkalippujen sijaan k-18 tapahtumana seisomapaikoilla. Mikäli muutos estää osallistumisen tapahtumaan voi lipun palauttaa lippupisteen verkkolomakkeen kautta pe 14.1. asti.


Suomen suosituimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Stam1na saapuu vihdoinkin myös Porvooseen! 

Juuri Helsingin Jäähallissa 4500 hengen yleisön järisyttävällä Viimeinen Atlantis -keikallaan vakuuttanut yhtye kiertää kattavasti maamme klubeja tammikuusta alkaen aina huhtikuun alkuun saakka. Novus Ordo Rundi käynnistyy Helsingin Tavastialta alkuvuodesta ja saapuu Porvooseen 20. maaliskuuta

”Viikonloppuna saimme kokea yhden ikimuistoisimmista keikoistamme Stam1nan historian aikana. Ja vaikka tässä vasta koneet prosessoivat mitä tapahtui, meillä on jo nyt ilo ilmoittaa, että keikat jatkuvat jo ensi tammikuussa koko kevään kestävän Novus Ordo Rundi 2022 kiertueen muodossa. Kiertueella luvassa uusia paikkoja ja vanhoja tuttuja, joten toivotamme lämpimästi kaikki tervetulleksi keikoillemme!”, kiertuetta malttamattomana odottava Stam1na toteaa.

Kuluvan vuoden helmikuussa julkaistu Novus Ordo Mundi -albumi seurasi edeltäjiensä jalanjälkiä kohoten ilmestyttyään Suomen virallisen listan ykkössijalle. Moninkertaisesti Emma-palkittu yhtye on 25 toimintavuotensa aikana uudistanut kotimaisen raskaan musiikin konventioita pysyen uskollisena trashin ja äärimetallin äänimaailmasta ammentaville juurilleen.

20.3.2022 Stam1na, Avanti-Sali

Liput 27,50 € lippu.fi

K-18 (Salitarjoilusta vastaa Ravintola Fabriken)

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut

Info ja liput

20.03.2022 19:00 -
Avanti-sali

27,50 €


Tämä sisältö ei näy, sillä evästeiden käyttöä ei ole hyväksytty.

Tilaa uutiskirjeemme

Please write no text here
Tapahtumista Kokous- ja tapahtumatiloista
*