Siirry sisältöön

Vaatteidenvaihtopäivä 2026 – vaatekaapin kevätsiivous

Porvoon kaupunki ja Uusimaa järjestävät jälleen suositun Vaatteidenvaihtopäivän tiistaina 19.5.2026 klo 17–20 Taidetehtaalla (Läntinen Aleksanterinkatu 1) Tehdassalissa. Tapahtuma on osa Clean World Porvoo -kokonaisuutta ja kutsuu kaikki vastuullisesta muodista kiinnostuneet mukaan vaihtamaan hyväkuntoisia vaatteita – täysin maksutta. Tapahtumaa toteutetaan yhdessä nuorten kanssa. Nuoret ovat aktiivisesti mukana sekä vaatteiden esillepanossa että itse tapahtumassa nuorisopalveluiden nuorten työpajojen ja nuorisovaltuuston kautta.   
 

Löydä uutta, inspiroidu ja vaikuta  

Nyt järjestetään järjestyksessään kolmas Vaatteidenvaihtopäivä ja ensimmäistä kertaa se järjestetään keväällä. 
”Haluamme rohkeasti kokeilla uutta ajankohtaa ja tähän toukokuulle saatiin tapahtuma soviteltua sujuvasti” toteaa kaupungin kestävän kehityksen asiantuntija Sanna Päivärinta. Syksyistä tapahtumaa ei ainakaan tänä vuonna ole luvassa, joten nyt on oikea aika käydä vaatekaappi läpi. 
 
Viime vuosien tapahtumat ovat osoittautuneet suureksi menestykseksi – tapahtumat keräsivät useita satoja osallistujia, ja ennen tapahtumia keräyksiin tuodut vaatteet olivat poikkeuksellisen laadukkaita. Osallistujilta saatu palaute on molempina vuosina ollut innostunutta, ja toive tapahtuman jatkuvuudesta on toistuvasti noussut esiin. 

“Vaatteidenvaihtopäivä ja siihen osallistuminen on konkreettinen esimerkki kestävästä arjesta ja kiertotaloudesta, joka on mahdollista ihan jokaiselle omassa arjessa”, jatkaa Päivärinta. 

Tapahtumassa raha ei vaihda omistajaa – vain vaatteet. Ennen tapahtumaa keräyspisteille voi tuoda puhtaita, ehjiä ja siistejä vaatteita kaiken kokoisille, sukupuolille ja ikäryhmille. Tapahtuma keskittyy nuorten ja aikuisten vaatteisiin – lastenvaatteita ja urheiluvälineitä ei vaihdeta. 

Vaatteet, jotka eivät löydä uutta omistajaa, toimitetaan Goodwill Porvoon kautta eteenpäin. Goodwill Porvoo toimii myös kaupungin alihankkijana tapahtuman järjestämisessä, sillä keräysvaatteiden lajittelu on ulkoistettu Goodwillin ammattilaisten käsiin. 
 

Tuo ehjät ja erinomaisessa kunnossa olevat vaatteet keräyspisteille ennen tapahtumaa 

Vaatteita voi tuoda etukäteen useisiin keräyspisteisiin ympäri Porvoota 6.–10.5. Keräyspisteet ja niiden tarkemmat aukioloajat löytyvät kaupungin verkkosivustolta: 

Keräyspisteille tuoduista vaatteista saa vaihtoseteleitä (max. 10 kpl), joita voi käyttää tapahtumapäivänä uusien vaatteiden hankintaan. Jokainen kävijä saa lisäksi viisi maksutonta seteliä tapahtumassa. 
 
“Tervetuloa tekemään vaatelöytöjä, inspiroitumaan vastuullisesta muodista ja osallistumaan yhteisölliseen kiertotalouteen”, kannustaa Päivärinta.